Kärkihankeblogi

Näytä kaikki kirjoitukset kirjoitettu keskuu 2017

LAPE-kärkihanke käynnistynyt Pohjanmaalla

Kirjoittanut » Riku Niemistö | 28.6.2017

LAPE-hanke uudistaa lasten-, nuorten ja perheiden palvelut asiakaslähtöisiksi integroiduksi palveluiden kokonaisuudeksi maakuntien ja tulevaisuuden kuntien toimintaympäristöön. LAPE on näin ollen muutos- ja toimeenpano-ohjelma, joka liittyy läheisesti sote- ja maakuntauudistukseen. Muutosohjelma koostuu kahdesta kokonaisuudesta. Ensimmäinen kokonaisuus on nimeltään lapsen oikeuksia ja tietoperusteisuutta vahvistava toimintakulttuuri, toinen on lapsi- ja perhelähtöiset palvelut. Pohjanmaalla muutosohjelma keskittyy palveluiden uudistamiseen.

rikun blogikuva1 suo

LAPE-hankkeen keskeisenä tavoitteena on palveluiden oikea-aikainen saatavuus, painopisteen siirtyminen ennaltaehkäiseviin palveluihin sekä varhaiseen tukeen ja hoitoon. Pohjanmaan maakunnan oman perhekeskustoimintamallin kehittäminen on yksi keino edistää näitä tavoitteita.

Jokainen maakunta on saanut valtionrahoituksen muutosagentin palkkaamiseksi. Muutosagentin tehtävänä on innostaa alueen toimijoita muutokseen sekä tukea ja koordinoida alueella toteutettavaa LAPE-muutostyötä. Pohjanmaalla muutosagentti on mukana maakunnan väliaikaishallinnossa. Muutosagentti on aloittanut työnsä Pohjanmaalla toukokuun alussa. Muutosagentin lisäksi Pohjanmaa on hakenut ja saanut hankerahoitusta erityistason palveluiden kehittämiseen. Hankesuunnitelma on luettavissa nettisivuilla 2019.osterbotten.fi. Kehittämishanke käynnistyy täydellä teholla, kun hanketyöntekijät on saatu rekrytoitua.

Työni muutosagenttina on alkanut tutustumisella maakuntaan ja kuntiin. Suhteessa kuntiin muutosagentin tehtävänä on edistää sitä, että kunnissa on olemassa olevat yhteistyörakenteet, kunnalliset lape-ryhmät, toiminnassa. Maakunnallinen lape-ryhmä toimii muutosagentin työn sekä hankkeen ohjausryhmänä. Muutosagentin työssä on tärkeää myös löytää ja tuoda esiin paikallisia hyviä käytäntöjä, joita jatkossa voitaisiin ottaa käyttöön koko maakunnassa.

Päivitetty 11.10.2017, Kello 08.45, Petra Fager.