Kärkihankeblogi

Näytä kirjoitukset tällä avainsanalla 'maakunta'

Tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta lisäpotkua kehittämiseen

Kirjoittanut » Varpu Rajaniemi, Irina Nori | 6.11.2018

On hyvä ravistella vakiintuneita ja kalkkeutuneita ajatusmalleja. Tämän huomasimme, kun Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Pirkanmaa osallistuivat alkusyksystä STM:n käynnistämään maakuntien tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön valmennushankkeeseen. Pohjanmaalla koulutus toteutettiin kolmena työpajana, joissa kertasimme KoulutusAvain Oy:n konsulttien Eija Leinosen ja Marja-Leena Haatajan johdolla keskeisiä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöhön liittyviä peruskäsitteitä ja kävimme läpi valtavirtaistamisen prosessia. Koska hanke oli osa maakunta- ja sote-uudistusta, paneuduimme myös henkilöstöpoliittiseen ja toiminnalliseen tasa-arvosuunnitteluun ja tarkastelimme kyseisiä asioita erilaisissa tulevan maakunnan suunnitelmissa. Lopuksi mietimme sitä, miten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyö organisoidaan uudessa maakunnassa.

Olimme kaikki sitä mieltä, että uudessa maakunnassa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevat keskeisimmät tavoitteet tulee kirjata maakuntastrategiaan ja palvelustrategiaan. On myös tärkeää, että sukupuolinäkökulmaa tarkastellaan riittävän hyvin toimintaympäristökuvauksessa. Toisaalta mietimme, olisiko myös tarpeen laatia erillinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, vai olisiko siihenkin sisältyvät asiat käytännöllisintä viedä maakuntastrategiaan.

Käytäntö on osoittanut, että tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiat harvoin etenevät pelkästään lainsäädännön tai strategiakirjausten voimalla. Olemme Pohjanmaalla jo pitkään työskennellet tasa-arvon edistämiseksi mm. maakunnallisessa tasa-arvoryhmässä. Työn tuloksena jo yhdeksän Pohjanmaan kuntaa viidestätoista on allekirjoittanut Eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, sillä vain harva kunta on laatinut peruskirjan mukaisen toiminnallisen tasa-arvosuunnitelman ja lähtenyt viemään sitä systemaattisesti käytäntöön. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden systemaattinen edistäminen vaatii vahvaa sitoutumista niin luottamushenkilöiden, ylimmän johdon kuin henkilökunnankin taholta. Työhön on varattava riittävät resurssit ja tekijät. Tarvitsemme myös toimivia tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kuvaavia indikaattoreita, sillä indikaattorien avulla voimme osoittaa muutostarpeet ja toisaalta sen, miten arvokasta tämä työ on. Hyvien indikaattoreiden kehittämisessä tarvitaan eri toimijoiden, kuten STM:n ja maakuntien välistä yhteistyötä.

Pohjanmaan maakunta- ja sote-uudistuksessa on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen liittyvien tavoitteiden asettaminen ja arvioiminen mitä ajankohtaisinta. Toiveenamme on, että voimme tässä työssä hyödyntää STM:n hankkeen tuloksena syntyvää maakunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön toimintamallia. Hankkeen aikana huomasimme jälleen yhteistyön voiman: Vertaisoppiminen ja tutustuminen erilaisiin käytäntöihin on osoittautunut käteväksi keinoksi päästä nopeasti eteenpäin suunnittelutyössä.

Kirjoittajat: muutosjohtaja Varpu Rajaniemi ja kehittämissuunnittelija Irina Nori, Pohjanmaan liitto

Miten kunta ja maakunta voivat tehdä yhteistyötä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin eteen?

Kirjoittanut » Riku Niemistö, Jessica Fagerström | 11.5.2018

Huhtikuun lopussa järjestettiin valtakunnalliset LAPE-päivät. Tällä kertaa teemana oli Tulevaisuuden kunta ja maakunta lasten hyvinvoinnin ja oppimisen asialla. Aihe on ajankohtainen ja olennainen. Maakunta- ja sote-uudistus tuo mukanaan muutoksia lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestämisvastuuseen.  

Sivistys- ja kulttuuritoimen palvelut jäävät kuntien vastuulle, kun taas sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakunnille. Järjestämisvastuun jakautumisesta huolimatta työllä on edelleen yhteisiä tekijöitä: tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kasvua sekä toteuttaa lasten oikeuksia.

20180511 blogikuvaMuutosagentti Riku Niemistö osallistui valtakunnallisilla LAPE-päivillä huhtikuussa paneelikeskusteluun, jossa pohdittiin missä tulevissa maakunnissa mennään ja miten tästä eteenpäin.

Juuri julkaistussa kirjeessä kuntien sivistys- ja perusturvajohtajille sekä maakuntien muutosjohtajille ministerit Annika Saarikko ja Sanni Grahn-Laasonen kehottavat toimijoita ryhtymään toimiin ja vakiinnuttamaan yhteistyön rakenteita. Ministerien kirjeen taustalla on tuore julkaisu Yhdyspinnat yhteiseksi mahdollisuudeksi - Selvitys lapsi- ja nuoriso- ja perhepalveluiden toteuttamiseen liittyvistä yhdyspinnoista muuttuvassa toimintaympäristössä, jossa on selvityshenkilöt ovat kartoittaneet sivistys- ja sote-palvelujen yhdyspintoja ja sen perusteella antavat ehdotuksia tarkoituksenmukaisten palvelujen edistämiseksi myös tulevaisuudessa.

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi on sijoitus tulevaisuuteen. Siksi kannattaa hyvissä ajoin miettiä mitä maakunta- ja sote-uudistus käytännössä tarkoittaa ja kuinka Pohjanmaalla voimme parhaiten kohdata muuttuvaa toimintaympäristöä. Yhdessä on muotoiltava konkreettisia, yhteisiä tavoitteita jotta myös jatkossa voimme tarjota lapsillemme ja nuorillemme heidän kasvua ja hyvinvointia tukeva ympäristöä.

Päivitetty 11.10.2017, Kello 08.45, Petra Fager.