08.05.2018
Pelastuslaitos uudistuksessa

Uuden maakunnan leivissä

Tässä juttusarjassa tutustumme uuden maakunnan tehtäviin ja tulevaan henkilöstöön. Maakuntauudistuksessa Pietarsaaren, Pietarsaaren VPK:n, Luodon, Bosundin, Kruunupyyn, Alavetelin ja Teerijärven paloasemat siirtyvät nykyiseltä Keskipohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitokselta Pohjanmaan maakunnalle.

Muutos koskee yhtä vakinaista paloasemaa (Pietarsaari) ja kuutta sopimuspalokuntaa sekä osaa päällystöviranhaltijoista, kalustonhoitajista ja kanslisteista. Ketään ei kuitenkaan ole vielä nimetty.

Meillä on monitaitoinen ja hyvä työtiimi. Pietarsaaressa työskentelee neljä työvuoroa, jotka muodostuvat paloesimiehestä ja viidestä palomiehestä. Palopuolen virkoja Pietarsaaressa on yhteensä 24. Pietarsaaren paloaseman ambulansseissa työskentelee yhteensä 21 ensihoitajaa. Siellä on kaksi hoitotason ambulanssia, jotka ovat valmiudessa ympäri vuorokauden sekä yksi perustason ambulanssi, joka on käytössä joka päivä klo 7-15. Pohjanmaalle siirtyvissä sopimuspalokunnissa työskentelee yhteensä 110 sopimuspalomiestä sekä 43 henkilöä tukiosastoissa.

ensihoitajatKuvassa Daniel Holmstedt ja Henrik Mård. Molemmat työskentelevät Pietarsaaren ambulanssissa. 

 

Paloasemien tavallisia tehtäviä ovat mm. erilaiset pelastustehtävät, tulipalojen sammutus, liikenneonnettomuudet ja automaattihälytykset. Kun ei olla hälytystehtävillä, paloasemilla huolletaan kalustoa, pidetään taitoja yllä harjoittelemalla sekä välitetään turvallisuustietoa kansalaisille. Ensihoidon puolella ambulanssit tietenkin hoitavat kaikki hälytystehtävät, joissa ihmiset tarvitsevat kiireellistä hoitoa.

Yhteistyötä on jo aiemmin tehty Pohjanmaan alueeseen siirtyvien yksiköiden välillä. Pietarsaaren ja Luodon asemilla yhteistyö on ollut luonnollista, koska ne sijaitsevat maantieteellisesti lähellä toisiaan, kun taas Kruunupyyn, Alavetelin ja Teerijärven asemilla on samasta syystä ollut tiivistä yhteistyötä Kokkolan vakinaisen paloaseman kanssa. Kaikilla maakuntauudistuksen yhteydessä siirtyvillä palokunnilla on sama asemamestari, Malin Åminne.

redskapsskotare

Kalustonhoitaja Thomas Lungberg asentaa pelastuskameraa Kruunupyyn sammutusautoon. 

 

Maakuntauudistus ei juurikaan näy päivittäisessä työssä paloasemilla, koska uuden pelastuslaitoksen tulevaisuus on vielä monilta osin avoinna. Muutos ei vaikuta työhön myöskään siksi, että palokuntien ja ensihoidon tehtävät ovat samanlaisia siitä huolimatta, mihin maakuntaan kuulutaan. Työn luonne ei siis muutu uudistuksen jälkeen, vaan tulevatkin hälytystehtävät hoidetaan ja niiden vaatimia taitoja pidetään yllä.

 

avtalsbrankarLuodon sopimuspalokunta harjoittelee elvytystä Pietarsaaren paloasemalla. Harjoituksen vetäjänä toimii ensihoitaja Martin Byggmästar. Kuvassa (vasemmalta): ryhmänjohtaja Håkan Wargh, ensihoitaja Martin Byggmästar, nuorempi sammutusmies Kevin Liljekvist, vanhempi sammutusmies Lucas Eklund, harjoittelija Benjamin Haglund

 

Kirjoittaja: Malin Åminne asemamestari, Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos

 

 

 

 

Siirry "Henkilöstö"-sivulle
Päivitetty 03.12.2018, Kello 10.30, Petra Fager.